Kanoottiretki lujittaa yllättäen ryhmähenkeä

Viisi vuotta sitten ollessani opiskelijaryhmän kanssa useamman päivän melontaretkellä tuulinen ja huono sää yllätti meidät täydellisesti. Olimme ylittämässä isoa ulappaa, kun yksi kanooteista kaatui kovassa tuulessa vaahtopäiden keskellä. Samalla tapahtui jotain mieleenpainuvaa. Tuosta vaaran mahdollisuudesta oli kyllä keskusteltu, mutta nyt tuo olikin totisinta totta. Ryhmä rupesi toimimaan kuin kello. Yksi kanootti suuntasi välittömästi lähimpään saareen virittelemään tulta. Muut kanootit kerääntyivät yksinmelojan ympärille pelastustehtäviin. Veden varaan joutunut pelastettiin. Osa poimi vedestä kaatuneen kanootin ja tavarat mukaansa. Kylmettyneen melojan saapuessa lähisaareen oli nuotio jo valmis lämmittämään kylmettynyttä. Varavaatteet kaivettiin esiin ja pahalta näyttänyt tilanne oli ohitettu. Uskon, että tuo tilanne jäi kaikkien mieleen elämänaikaiseksi kokemukseksi. Minulle se antoi lähtemättömän turvan tunteen ja syvän luottamuksen tuohon porukkaan. Se selviäisi kaikesta.

Tuota samaa tunnetilaa olen nyt käyttänyt jo muutaman vuoden ajan esim. leirikoulujen yhteydessä. Mikäli kelit ovat olleet suotuisat, niin olen tarjonnut tuota pelastautumiskokemusta yhtenä ohjelmanumerona melontakokeilussa. Teoriassa käyn aina läpi miten tuo kaatuneen kanootin pelastaminen tehdään, mutta kun se tehdään käytännössä, niin tuo alussa kuvaamani kokemus ja luottamus omaan ryhmään on käsinkosketeltavissa. Kaikki alkaa toimimaan annettujen ohjeiden mukaan ja nuorissa näkyy auttamisen halu ja vastuu kaverista. Vaikka se nyt ei ihan paras kaveri ollutkaan, niin tuossa tilanteessa hätää kärsivä on kuin oma veli tai sisko.

Olemme myös käyneet tuon tilanteen aina rannalle saavuttuamme kertaalleen läpi ja jokainen on halutessaan saanut kertoa tunnetiloistaan. On ollut hieno nähdä, että lasten ja nuorten kokemus oli lähes identtinen viisi vuotta tapahtuneeseen. Ryhmähenki on näyttänyt voimansa ja aina vanhat kismat arjessa ovat jääneet taakseen ja jopa uusia hyviä kavereita on tuon tapahtuman jälkeen löytynyt. Opettajatkin ovat olleet ihmeissään, mihin luokka pystyy.

Pienissä haasteissa kanoottiretki lujittaa myös sinunkin porukan ryhmähenkeä.

Luonnossa jopa työhyvinvointi lisääntyy

"Luonnon näkeminen vähentää vihan ja ahdistuksen tunteita sekä väsymystä. Luonto ylläpitää keskittymiskykyä ja lisää hyvänolontunnetta. Luonnossa liikkujilla on vähemmän psyykkisiä ongelmia. Tutkimusten mukaan luonnolla on monenlaisia ihmisen hyvinvointia ja terveyttä edistäviä vaikutuksia. Jos luonto saadaan ihmisten ulottuville ja ihmiset luontoon, hyvinvointi lisääntyy."

Äskeinen sitaatti on ote Sitran vuonna 2013 julkaisemasta dokumentista, joka käsittelee luonnonlukutaitoa. Itse olen ihmetellyt jo vuosien ajan, miten pelkkä metsässä kävely voi vaikuttaa niin positiivisesti ihmismieleen. Vaikean ja haasteellisen hetken tuoma raskas möykky vatsassa häviää huomaamattomasti jo puolen tunnin patikan aikana. Jos matka jatkuu toisenkin puolen tunnin ajan,  sisäinen rauha valtaa mielen. Mikäli tarkoitus on saada myös uusia ajatuksia ja ideoita,  kannattaa patikoida hieman pidempään. 

Tätä olen testannut lukuisia kertoja, niin itseni kuin asiakkaiden kanssa. Syksyllä tein parin tunnin ohjatun patikan suurehkon eteläsuomalaisen kunnan yläkoulun henkilökunnan kanssa luonnonkauniissa Liesjärven kansallispuistossa. Matka alkoi tyypillisesti äänekkään puheensorinan vallitessa. Toiset taas kulkivat  enemmän omissa ajatuksissaan, selkeästi vielä työasiat päällimmäisinä mielessä. Pikkuhiljaa luonto otti porukasta yliotteen ja ajatukset kulkivat osalla lapsuuteen tai muuten iloisiin luontokokemuksiin. Välillä pysähdyttiin kuuntelemaan linnunlaulua tai ihan vain tuulen huminaa.  Kuuntelemisen taito herkistyi, ja yhä uusia ääniä erottui. Kävimme järven rannalla, ja erilaiset iloiset kokemukset vedestä kirvoittivat lisää positiivisia muistoja. 

Vähitellen koko joukosta suorastaan puhkui uutta energiaa ja yksi sun toinen halusi tuoda hyvän olon tunteensa esiin: osa kertomalla hauskan muiston, osa taas hyräillen, joku jopa laulaen. Ketään ei enää tuntunut harmittavan mikään työasia. Retken päätteeksi useampi halusi tulla kiittämään ihan kädestä pitäen  suu leveässä hymyssä. Oli kuulemma ollut paras tyky-päivän aktiviteetti kymmeniin vuosiin erilaisten karting-ajojen ja muiden hikikisailujen jälkeen. Luonnossa siis yksinkertaisuus on kaunista. 

Milloin sinä olet ollut viimeksi metsässä samoilemassa?

Melonta nollaa mielen hetkessä

Kuikkaperhe kertoo tarinaansa Ruostejärvellä

Edellisen päivän hektinen elämä ja liian vähän nukutun yön perään paistoi lämmin aurinko. Aamiaisen jälkeen oli vuorossa aamun melonta. Kanootit odotti kutsuvasti rannalla ja järvi oli täysin tyyni. Lokit toivat ääntelyllään merellisen tunnelman. Melontaparillanikin kuulemma työntäyteinen työviikko takana. Kanootti lähti rannasta kuikan kutsuessa järvelle. Hetken melottuamme huomasimme kuikkapariskunnan aivan kanootin edessä. Jäimme ihailemaan niitä ja luonnon kauneutta sekä veden kirkkautta. Kuikkien sukeltaessa edestämme jatkoimme matkaa.

Vaikka meloessamme kävimme oppimismielessä melontatekniikkaa läpi, niin jäimme keskustelemaan elämästä ja mm. työstressistä sekä elämän haasteista yleensä. Samalla huomasimme miten melotessa tällaisella ilmalla luonto näyttää voimansa kaikella kauneudellaan ja rauhallaan. Kuikkaperhekin saapui poikastensa kanssa läheisyytemme kuin kertoakseen, että nauttikaa ja nollatkaa itsenne. Älkää tehkö mitään vaan katsokaa ja kuunnelkaa. Tuntekaa elävänne. Rauhoittukaa. Ja niin me teimme.

Aurinko lämmitti edelleen ja aika vieri kuin siivillä. Juttua luonnosta ja elämästä riitti. Melontatunti lähestyi loppuaan ja melkein olisi pitänyt kääntyä takaisin järvelle. Melontaparini hymyili leveästi ja totesi elämän olevan lähes täydellistä. Melontaretki oli vienyt hänenkin ajantajun ja häivyttänyt arjen huolet. Täydellinen melontaelämys.