Lapsena luonto oli minulle mökkiranta meren äärellä ja vihreät mustikkametsät männyntuoksuineen. Tai partioleirit telttaöineen kera inisevien hyttysten. Se oli myös muurahaispesän kuhinan katselua ja ahventen kalastelua itse kerättyjen matojen avustuksella. Noihin mukaviin muistoihin on mukava palata, ja ne tuovat aina hyvän olon. Voiko noihin tuntemuksiin vielä palata näin 50 vuoden jälkeen? Onko luonto enää entisensä?
Ikääntyminen tuo ihmiselle kaikenlaisia haasteita: joillekin ylipainoa, joillekin stressiä. Osalla rapistuu keho, osalla mieli. Huonoimmassa tapauksessa jopa molemmat. Itse saan aina välillä herätyksiä, ja kroppa ilmoittaa, että on korkea aika taas tehdä jotain. Minulle se on tarkoittanut esim. polkupyöräilyä tai vaikka sauvakävelyä, talvella taas lumikenkäilyä tai metsäsuksilla hiihtämistä. Tuumasta toimeen ja liikkeelle. Asfalttia kuluu, ja pyörä- sekä kävelytiet vilisevät silmissä. Liikkumisesta itsestään tulee jo positiivinen fiilis, ja suu kääntyy hymyyn. Kroppakin tykkää.
Mutta kun vielä ymmärtää lähteäkin sauvoineen pururadalle metsään tai kääntää maastopyörän keulan kapeille metsäpoluille, tapahtuu ihan kummia. Autojen ja liikenteen melu häviää; kuulo herkistyy luonnolle. Silmä lepää kauniissa kasveissa, ja korvienväli tyhjenee kaikesta kiireestä. Minulle myös lähes kaikki uudet ideat ja pitkään mieltä vaivanneiden asioiden ratkaisut aukeavat juuri metsäpoluilla - eivät siis pyöräteillä polkiessa tai kävelyteillä talsiessa.
Kaiken kruunu luonnossa liikkuessa on yön yli vaellus. Nimenomaan niin, että tärkeintä on itse matka, ei määränpää. Ei suorittamista vaan olemisesta nauttimista. Laavulla tuleen tuijottamista ja tähtitaivaan ihailua. Uskallan myös väittää, että juuri nuo hetket eivät unohdu yhdeltäkään asiakkaalta, vaan tallettuvat lähtemättömästi muistoihin.
Mitä siis luonto minulle merkitsee? Se merkitsee rentoutumista, eheytymistä, asioiden kirkastumista ja ehkäpä jopa vähän paremmaksi ihmiseksi tulemista.
Mitä luonto sinulle merkitsee?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti